Puuvalinnat

Runkopuut

Mahonki

Sapelimahonki

Khayamahonki


Mahongin lajikkeista kahta käytetään etupäässä soitinrakennuksessa, sapeli- ja khayamahonkia. Molemmat puulajit tuottavat runkopuuna käytettynä lämpimän ja täyteläisen äänen matalien äänten korostuessa, keski- ja korkeiden äänien ollessa vaimeampia. Mahongin sustain on erinomainen, varsinkin matalien äänten osalta, joskin attack on heikompi kuin esimerkiksi leppäpuulla tai saarnella. Sopii paremmin hitaaseen kuin nopeaan musiikkiin, ääni on melodisempi kuin rytmikäs.

Sapelimahonki on syykuvioltaan tasaista ja osin pyörteilevää; khayan syykuvio on pääsääntöisesti suoraa ja värivaihtelu ”kerrosten” välillä selvää.

Väritykseltään sapelimahonki on khayaa tummempaa ja punaisempaa, khaya on vaaleampaa ja enemmän ruskean sävyjä.

Gibson-kitaroiden eniten käytetty runkopuu.

Leppä

Tervaleppä

Amerikan leppä


Terva- ja amerikan leppäpuun ääni on tasapainoisin yleisimmistä äänipuista, matalat, keski- ja korkeat äänet toistuvat tarkasti minkään korostumatta. Leppäpuut tarjoavat hyvän sustainin ja erinomaisen koko äänialueelle ulottuvan attackin. Leppäpuut soveltuvat erinomaisesti moniin eri musiikkityyleihin tasapainoisuutensa vuoksi.

Leppäpuut ovat syykuvioltaan tasaisia ja yleisesti ulkonäöltään melko mitäänsanomattomia, tästä syystä useimmin käytetty varsinkin ympärimaalattujen kitaroiden runkopuina.

Väritykseltään tervaleppä on amerikan leppää tummempi ja punaisempi, amerikan leppä on väriltään vaalemapi ja enemmän ruskean sävyjä.

Fender Stratocastereiden eräs yleisimmin käytettyjä runkopuita saarnen ohella.

Saarni

Valkosaarni


Valkosaarni on ääneltään leppäpuiden kaltaisesti tasapainoinen, joskin terävämpi yläpäästä ja leppää hivenen ”jyhkeämpi” ääni. Valkosaarnen sustain on erinomainen, joskaan ei aivan mahongin veroinen ja äänen napakkuudeltaan ja terävyydeltään, attackiltaan. erinomainen. Saarni soveltuu erinomaisesti nopeatempoiseen ja rytmilliseen musiikkiin, kuten rockiin ja metalliin.

Valkosaarnen syykuvio on voimakas ja kerrosten erot ovat vahvasti näkyvissä, väritykseltään pääasiassa lähes valkoinen sydänpuun ollessa vaalean ruskea. Petsattuna ja kiiltolakattuna erityisen hieno.

Saarni puut ovat hyvin tiheäsyisiä ja siksi kokoonsa nähden muita yleisiä soitinpuita huomattavasti painavampaa.

Fender Stratocastereiden lepän ohella yleisimin käytetty runkopuu

Suosaarni

Suosaarni


Suosaarni on ääneltään samankaltainen valkosaarnen kanssa, joskin hivenen pehmeämpi ja täyteläisempi, tarjoten kuitenkin oivallisen sustainin ja erinomaisen
attackin

Suosaarni on väritykseltään valkosaarnea tummempaa, paikoitellen lähes harmaata.

Euroopassa suosaarnen saatavuus on heikko ja vaihteleva sekä tästä syystä hinnaltaan varsin korkea verrattuna valkosaarneen.

Bubinga

Bubinga


Bubinga on harvinainen kitararakennuspuu, lähinnä hintansa vuoksi joka on merkittävästi mahonkia, leppää, saarnea yms. korkeampi; massatuotantokitaroissa bubingaa ei juurikaan runkopuuna käytetä. High-end rummuissa yleisempi puu. Bubingan ääni on mahongin tavoin matala ja täyteläinen, mutta keski- ja korkeat äänet toistuvat selkeämmin ja tarkemmin. Erittäin tiiviin syyrakenteensa ansiosta bubinga tarjoaa vertaansa vailla olevan sustainin sekä erinomaisen attackin. Käytetään myös kaulassa laminaattipuuna tuomaan samoja ominaisuuksia sointiin.

Syykuvioltaan bubinga on pyörteilevää, mutta tasaista. Väritys on, varsinkin lakattuna tai ranskalaisella kiillotuksella käsiteltynä, syvän punainen.

Kuten saarni, bubinga on tiheäsyistä ja siten varsin painavaa.

Korkeasta hinnastaan huolimatta bubingaa on hyvin saatavilla.

Kaulapuut

Vaahtera

Vaahtera


Vaahtera on maailman käytetyin sähkökitaran kaulapuu, eikä suotta; runsaasti saatavilla oleva, kestävä, rakenteeltaan vakaa ja hyvä sointinen. Vaahtera on soinnintaan kirkas ja napakka, tuoden silti runkopuun ominaissoinnin esiin. Mahonkikaulaan verrattuna vaahtera on attackiltaan. erinomainen ja sustainiltaan hyvä, joskaan ei aivan mahongin veroinen.

Vaahteran rakenteellisen lujuuden ansiosta kaulasta voidaan tehdä erityisen ohut, etenkin käytettäessä laminoitua rakennetta joka entisestään jäykistää kaulaa.

Mahonki

Sapelimahonki


Kaulapuuna mahongista käytetään etupäässä sapeli-lajiketta. Soinniltaan se tuo kaulassa samoja omiaisuuksia kuin runkopuuna, matalat äänet korostuvat korkeiden äänien soidessa vaimeammin. Erinomainen sustain ja vaatimattomampi attack.

Rakenteensa vuoksi toimii parhaiten verrattain paksukaulaisena, Gibson Les Paul -tyylisesti.